keskiviikko 8. elokuuta 2007

Valmista täälläkin

Sain vihdoin minäkin baijerilaiseni valmiiksi. Minähän aloitin niitä jo reilusti ennen kuin tämä KAL alkoikaan. Kiehtova ja kaunis malli, mutta myös tarkkaavaisuutta vaativa.

Lisää höpötystä löytyy blogistani.

maanantai 6. elokuuta 2007

Ne valmistuivat sittenkin

Välillä jo tuntui, etten saa baijerilaisiani koskaan valmiiksi...
Viime viikolla sitten päätin, että uusia hommia ei aloiteta, ennen kuin saan ne valmiiksi. Perjantaina hiukan aloittelin neulontaa bussissa ja lauantaina paluumatkalla urakka jatkui, tänä aamuna sain sukat pääteltyä ja pestyä, kuvissa sukat ovat vielä kosteat pesun jäljiltä.

En voi kuin ihailla tuota mallia, niin kauniisti joustin vaihtuu mallineuleeksi, mallineule kantapääksi ja varpaiksi. Ihan äkkiä en uutta paria aloita, sen verran työtä tuo pari teetti.

Lanka: Lorna's Laces Shepherd sock noin 100 g (alle kaksi vyyhtiä)
väri: chocolate
Puikot: 1,75 mm teräksiset sukkapuikot