maanantai 30. huhtikuuta 2007

se on niin kaunis!


Tämä sukka on niin kaunis! Haluan pitää sitä vaan jalassa! Eikä se ole vielä edes valmis! Mutta muutaman sentin päästä pääsen kaventamaan sen pois puikoilta ja sitten aloittamaan sille paria. Olen aivan rakastunut näihin sukkiin, vaikka ne on suuritöiset niin ne on sen arvoiset ja suunnittelen jo uusia pareja. Ne polvisukat on niin tehtävä.

Taustalla näkyy neulojan työpiste: neuleohjekansio, vihko neulemuistiinpanoille, tenttikirjoja, purkki silmukkamerkeille ja nenäliinoja :D
Jihaa! Kuvan lataaminen onnistui. Joo, tässä alku. Väri... No, tunnin välein suurin piirtein muutan mieltäni. Tykkään, en tykkää, tykkään, en.... Katsotaan sitten hamassa tulevaisuudessa, joutuvatko väripataan.
Koko mietityttää. Kakkosen puikot, mutta silmukoita on niin paljon. Jos vielä vähän matkaa neuloisi ja sovittaisi. 1, 75 olisi ehkä järkevämpi minun jalkaani. Ellei sitten peräti 1,5 mm kuten Hanna tuossa mietiskeli.
Villasukka

Puikkokokoasiaa


Lopultakin postimies toi sukkalangat, eli tässähän voisi jo luoda silmukat puikoille. Ongelma onkin siinä, etten tiedä minkäkokoisille puikoille. Normaalisti neulon ohuita sukkalankoja 2-millisillä puikoilla, mutta silloin silmukoita on yleensä maksimissaan 64. Näissä sukissa on hurjasti enemmän silmukoita joten en uskalla edes harkita kaksimillisiä puikkoja, jalkani ei ole mikään erikoisen kapea, mutta pidän napakoista sukista ja käsialani on löysähkö. Onko kukaan muu tekemässä näitä sukkia alle 2 mm puikoilla, jos on niin 1,75 mm vai 1,5 mm?

Hauskaa vappua kaikille!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Nyt läks

Minunkin oli pakko päästä viimein aloittamaan. Testailin aikani ja päädyin yhdistelmään Sisu ja 2 mm:n metalliset sukkikset. Sisua siksi, että väri ei päästänyt minua rauhaan. :D Puikoista kokeilin ensin aiemman suunnitelmani mukaisesti 2,5 mm:n bambuja ja joustin näytti hyvältä. Minulla meni kuitenkin pupu pöksyyn, kun kuvittelin lisääväni siihen vielä puikollisen verran lisää silmukoita. Jotenkin tuntui, että tuloksena olisi melkoinen tuulipussi.. Neljännespuikkoja en omista, vaikka kuinka tahtoisin. Saa tarjota. ;o)

Nyt on siis meneillään tikutus kakkosen puikoilla ja tykkään jäljestä. Kokoluokka näyttää järjelliseltä ja kierretyin oikein tehty joustin on sievää ja siistiä.

Todistusaineistoa. :D

Nyt

Olosuhteet pakottavat aloittamaan baijerilaiset nyt.
1. Pyöröpuikko jolla olen nitkuttanut jakkua rikkoutui.
2. Sukat (vaihtoehto a ja b) eivät huvita. Öh, tota, baijerilaisethan eivät ole sukat ;)
3. Aivotoimintaa ei kuumeen vuoksi ole. Jospas baijerilaiset sujuisivat pienessä kuumeessa vähän paremmin kun en ajattele liikaa.
4. Keskeneräisistä muista töistä yksikään ei huutele tarpeeksi kuuluvasti...

Ihan pakko aloittaa. Nyt.

villasukka

Työ on alkanut

No niin, nyt olen saanut aloitetuksi oman sukkani. Lanka on OnLinen Supersockea ja väri on mieleiseni. Valmiina on vasta kuusi kerrosta mallineuletta, joten kunnolla ei kuvio edes vielä erotu. Tältä kuitenkin näyttää tässä vaiheessa.



Tänään on hyvää aikaa jatkaa!

lauantai 28. huhtikuuta 2007

Polvisukkaa

Koska täällä on muitakin kuin minä, jotka ovat ajatelleet kokeilla pitkää versiota baijerilaisista, kirjoitan ylös ohjeen muuntamista koskevan mietintöni.

Eunny itse ehdottaa bloginsa kommenteissa tätä tapaa leventää sukkia, ja itse pohdiskelin samaa ennenkö törmäsin Eunnyn ehdotukseen. Eunny viittaa Nancy Bushin kirjaan Folk socks, ja sieltä minäkin panin menetelmän merkille.

Eli siis: ajatuksena on luoda enemmän silmukoita kuin ohjeessa käsketään, ja kaventaa ne sitten sopivalla kerroksella yhtä aikaa pois. Kavennukset asettuvat tasaisesti koko jalan ympäri, eivätkä vain pohkeen takaosaan, mutta sukat joustavat ja muotoutuvat kyllä nätisti jalkaan siitä huolimatta. Tällä tavalla tarvitsee nähdä vähiten vaivaa kuvioiden ja kavennusten yhteensovittamisessa.

Baijerilaissukassa on varressa kahdeksan kuviota, ja ne on erotettu toisistaan yhdellä kiertäen oikein neulotulla silmukalla. Levennystä varten jokaisen näistä tilalle luodaankin aluksi kolme silmukkaa, jotka neulotaan (1o,1n,1o). Kavennusta varten neulotaan kolme silmukkaa yhteen ja jatketaan ohjeen mukaista yhden oikean silmukan jonoa kuvioiden välillä.

Alkuun on siis tarpeen luoda 16 silmukkaa ohjeen määrää enemmän. Myös lisäyskerros muuttuu suuremman silmukkamäärän takia jonkin verran, mutta sen voin pähkäillä ja kirjoittaa auki sitten myöhemmin, jos on tarvetta.

En ole vielä tätä käytännössä kokeillut, joten en osaa sanoa paljonko sukka levenee. Miulla on aikamoiset rimppakintut, joihin tuo levennys varmaankin riittää, mutta kovin suurille pohkeille saattaa olla tarpeen lisätä silmukoita vielä enemmän. Katsotaan ja pähkäillään yhdessä!

Ensimmäinen sukka tehty



Tässä se nyt on. Langat on piilotettu sukan sisään.

Muutin varpaita. Jätin reunoihin 2 s kavennusten väliin ja käänsin viimeiset silmukat sisäpuolella. Sitten tein kolmen puikon päätöksen. Se on wanha suomalainen tapa ja kärki kestää luultavasti paremmin.

Toinen sukka on jo aloitettu ja siinä on meneillään varren kuviointi.

perjantai 27. huhtikuuta 2007

Kantapää tainnutettu

Tässä vaiheessa oli sukka eilen, tästä se on jo muutaman kerroksen edennytkin. Ihan niin kaunis tästä ei tule kuin toisten sukista, kantapään viereen tulee ärsyttävä railo venyneitä silmukoita mutta elän sen kanssa. Toiseen sitten panostetaan siihenkin.

Siinä se on

Mikäköhän minulla on tuohon harmaaseen?

Regia Cotton


Moikka!
Olen sirpale, ja liityin mukavaan seuraan neulomaan ainakin yhdet baijerilaiskaunokaiset!
Sukat neulon Regia Cotton-sukkalangasta (41% villaa, 34% puuvillaa, 25% polyamidia). Kyseisestä langasta minulla ei ole aikaisempia käyttökokemuksia. Plussaa langassa on ollut ainakin se ettei se halkea neulottaessa, eikä ole nukkaantunut.
Varteen teen pari mallikertaa. Se riittää minulle näihin "kesä"sukkiin mainiosti. Varteen tuli näin ollen pituutta 11 cm. Ja ympärysmitaltaan 20 cm venyttämättä neulosta. Puikoina 2 mm metallipuikot.

Malli tuntui aluksi hankalalle. Nyt jo sujuu. Ja palmikon kierrot teen apupuikolla, osaan sen tavan nopeammin.

Seuraavaksi on perehdyttävä kantalapun ohjeeseen. Kavennetaanko siinä ensin silmukoita pois?

Varsin kaunis

Varsi on nyt sitten valmis, tuon enempää en meinaa tehdä koska langan riiton kanssa voi tulla muuten ongelmia. Sitäpaitsi tuo on nyt aika sopivan kokoinen minulle.

Kyllä siitä ihan nätti näyttää tulevan. Kuviokaan ei ole enää niin hankala kun sitä on tehnyt jo muutaman toiston. Enpä siltikään suosittele tuota väsyksissä tehtäväksi...tulee helposti virheitä, nimim. kokemusta on ja jo kerran vedin kaikki puikot pois ja purkasin jokusen kerroksen.


Muutama sananen vielä langasta...kai tämä jotain kiinnostaa? Siis minulla on Regian 4-fach käytössä. Uusi tuttavuus mutta hyviä värejä löytyy runsaasti. Väri onkin todella upea, juuri minunlaiseni. Mutta...lanka splittautuu helposti, mikä on ärsyttävää. Lisäksi hikiset sormet pörröttävät pintaa hieman ja sen huomaa varsinkin kun tekee noita 7-silmukan palmikonkääntöjä (ai miten niin hikoaa helpommin?), ne eivät mielestäni ole niin kauniit kuin ne voisivat olla. Tämä nyt on tietysti hieman akateemista pohdiskelua, varmimmin langan kestävyyden näkee kuitenkin pitäessä ja pestessä.

torstai 26. huhtikuuta 2007

Eka baijerilainen valmis!

No niin, tänään sain ensimmäisen baijerilaisen sukkani valmiiksi! Tarttis vissiin tehdä toinen...

Ohje oli kyllä loistava, selkeä ja kaikki asiat, jotka kävivät ihmetyttämään oli kyllä ohjeessa selitetty. Yhden ainokaisen virheen bongasin ohjeesta, varpaan kavennuksissa on

Then, work Round 2 6 times more. 16 sts remain.

Pitäisi olla

Then, work Round 1 6 times more. 16 sts remain.

Mikä oli / on ihanaa:
  • Kauniit ja mielenkiintoiset mallineuleet. D-kuviota oli helpointa seurata kaaviosta, mutta kuviot kulkivat mukavasti samassa rytmissä. Jos jonkun virheen joskus tekikin, niin viimeistään seuraavalla kerroksella sen huomasi.
  • Ihanan istuva kantapää ja kaunis varvasosa.
  • Aah, opin kierretyillä silmukoilla neulotun resorin! Kauniit resorit, täältä tullaan!

Mikä oli mälsää:

  • Se halvatun 7-silmukan palmikko ilman apupuikkoa oli tuskaa. Ai että miksi en sitten käyttänyt apupuikkoa? Nuo kakkosen puikot ovat pienimmät mitä tästä taloudesta löytyy, eli eipä ollut mitään tikkua, mitä apupuikkona käyttää. Ja sisu ei sallinut ostaa toisia puikkoja tuon takia.

Tänään neuloin ainoan pidemmän kertaistuman baijerilaista, muuten sukka on edennyt muutama kerros silloin tällöin. Tuollaisena välityönä baijerilainen on aivan mahtava - jaksan tehdä sivussa yksitoikkoisempaakin, kun on aina välillä tällaista herkkua tarjolla.

Fortissiman sukkalankaan olen ihan tyytyväinen, ainakin neulottavana on mukavaa. Langassa on varmaan paras harmaasävyvalikoima ikinä, ja sehän minulle sopii... Saa nähdä, miten lanka toimii käytössä.

Nyt aion pesaista sukan ja pingottaa sen kevyesti. Teen empiiristä tutkimusta pingotuksen vaikutuksesta sukan ulkonäköön. Tulossa ennen-jälkeen -kuvia huomenissa!

Uudestaan!


Vihdoin ja viimein pääsin eilen aloittamaan toista sukkapariani. Tuska ja hinku pakottivat antamaan periksi ja ostamaan kallista Regiaa, kun muista langoista ei ollut tarjolla mieluisia värejä. Turun sukkalankatarjonta on aika suppea (Käsityö-Kaisassa tosin en ole vielä tajunnut käydä).

Toista paria varten ostin myös metalliset 2 mm:n sukkapuikot, sillä käsialani on todennäköisesti löysempää nyt, kun olen tottunut malliin. Bambuisilla kaksimillisillä en tohtisi ikuna näitä ryhtyä vääntämään, sillä silmukoiden edestakaisin vänkyröinti aiheuttaa aika moista vääntöä puikoille.

Jos sitten kolmantena versiona koittaisi niitä polvisukkia.

Kiusauksia

En ole vielä ehtinyt aloittaa sukkia, mutta baijerilaiset vaanivat näemmä takaraivossa. Aloittelin eilen aivottomia perussukkia... ja huomasin luoneeni 76 silmukkaa ja aloittaneeni kierretyllä joustimella. Suunnattomin henkisin ponnistuksin jatkoin tavallisilla sukilla, koska lankaa ei ole varmaankaan tarpeeksi baijerilaistarkoitukseen. :)

Sain eilen postissa 2,25-milliset puikot, jotka ehkä olisivat tähän projektiin paremmat kuin kakkoset, isojalkainen kuin olen. Miten muut ei-höyhensarjalaiset ovat toimineet? Minulle kakkosen puikoilla neulottu sileä sukka saattaisi juuri ja juuri mennä jalkaan 76 silmukan aloituksella... :)

keskiviikko 25. huhtikuuta 2007

ohjetta kannattaa lukea :D

Opin taas kantapään kautta (kirjaimellisesti) että ohjetta tulee lukea ajatuksella ja niin että ymmärtää miten toimia ja mielellään myös niin että tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Ettei käy niin kuin allekirjoittaneelle eilen, tein kantapään ja sitten huomaan tehtyäni sen että tadaa! se on väärässä kohtaa. Ja ei kun purkuun. Mutta nyt kantapäästä tuli kauniimpi ko ensimmäisestä yrityksestä joten sinänsä tämä oli onni onnettomuudessa.

Vaimo tänään huomautti etten ole kiroillut näiden kanssa lainkaan! Enkä olekaan! En ole purkanut tuota kantapäätä lukuunottamatta ko yhden kerroksen mikä on ihan todella vähän. Uskomattoman vähän uskallan sanoa.

Huomenna vaihekuvaa, lupaan! (miusta on kiva käydä täällä hihkumassa että missä vaiheessa menen, toivottavasti muutkin hihkuu :)

tiistai 24. huhtikuuta 2007

Edistystä havaittavissa

Ensimmäinen sukka voiton puolella. Kyllä tuo palmikko jatkuu kauniisti joka suuntaan. Sitä on saanut vissiin miettiä muutamaan kertaan, ehkä sitä itsekkin oppii joskus tuollaisia suunnittelemaan.


Ja on se väri sitten kaunis :)

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Sukka etenee ja hermotkin on vielä koossa!

Kun aloitin tätä niin oli epäily siitä että a) osaanko, b) kestääkö hermot ja c) kestääkö vaimon hermot mun nurinoitani. Mutta toistaiseksi kaikki on mennyt loistavasti! En ole menettänyt hermojani vielä, olen osannut ja Laikankin hermot on koossa (ainakin tältä osin, muuten ne on olleet vähän koetuksella miusta johtuen :D). Mutta nyt olen tehnyt varteen 3 koko toistoa isoa kaaviota ja neljäs toisto on jo rivillä 11 joten huomenna saanen sen siihen vaiheeseen että alan ihmetellä kantapäätä.

Mietin että teenkö 3 vai 4 toistoa varteen, langan riittävyys on avoin kysymys (sitä saa tosin lisää kaupasta) mutta tulin sitten tulokseen että jos teen näin kauniit sukat ja kun kerran on nilkat jotka aina palelee niin sitten tehdään koko rahalla! Joten 4 toistoa tulee. Ja mikäli Outi tai muut on fiksaamassa jossain kohtaa tästä sitä polvisukkamallia niin miulle kanssa si ohjeistusta siihen! Tahtoo! Nää on niiiiin kauniit!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007

Esittely

Moi kaikki,

Olen Heidi, ja olen tosi ihastunut näihin sukkiin! Odotan kovasti että pääsen aloittamaan, mutta ensin pitää saada Cookie A:n "Twisted Flower" sukat valmiiksi. Haastavia nekin.

Suomi ei ole äidinkieleni, joten jos sanat vähän tökkii, pyydän että olette kärsivällisiä mun kanssani... :)

Blogini löytyy täältä. Tällä hetkellä neulon pääasiassa sukkia, mutta muitakin UFOja on puikoissa.

En vielä tiedä minkäväriset Baijerilaiset täällä syntyy, tai mistä langasta, mutta varmaan vaaleat ja kesäiset. Sukkalankaa täältä löytyy vaikka kuinka paljon!

Mikä on kun ei taidot riitä...

Epätasaista jälkeä ja kammottavia kiemurasotkuja...uusiksi meni. Enkä mä pidä enää tästä väristäkään. Ärsyttää ja ahdistaa. Murr.

lauantai 21. huhtikuuta 2007

Esittelyä ja sukanalkua

Hei, olen Niina ja olen lanka-addikti! Minulla on blogi nimeltä Knitter's block ja pyörin irc:ssä neulontakanavalla nimimerkillä niinushka (yksi lapsuuden lempinimiä, sen siitä saa kun oli venäjää puhuva mummo).

Aloittelin eilen sukkia kun olin kotona sairaana ja tähän asti pääsin. Ei ehkä mikään paras malli pienessä kuumepöhneessä mutta aika hyvin silti suoriuduin. Toista puolta en näytä kun siellä on tuossa perhospalmikossa alussa outo kohta, mutta en silti pura, se jää lahkeen alle kuitenkin...

Lankana minulla on sen muistamani Opal Unin sijaan Regian ohut sukkalanka, purppuranvärinen kuten kuvasta näkyy. En nyt ihan vielä ole kauhan myyty malliin. Siinä Eunnyn vihertävänä se näyttää todella upealta, mutta en tiedä onko tämä hyvä väri malliin, ehkä liian tumma - ja onko tuo nyt muutenkaan sen kaiken vaivan väärti. Sillä tarkkaavaisuutta malli vaatii. Ehkä neulon vielä pari mallikertaa ennenkuin päätän jatkanko vai lopetanko. En varmaankaan voi neuloa ihan ohjeen mukaista vartta, minulla kun on vain 100g lankaa ja jalan koko 39 ja ohjeen mukaan 100g riitti suunnilleen 36-37 kokoiseen sukkaan. Mutta en kyllä muutenkaan pidä kauhean pitkävartisista sukista.

Mutta lopetan raportin sukkatehtaalta tähän!

Alkuunpääsyn iloa

Ja uuden salaman testausta :) Eli sain vihdoin päätettyä langan. Päädyin kaverin suosituksesta itselleni uuteen tuttavuuteen Fortissima Socka -lankaan. Väri on ehkä liian tumma tähän malliin, mutta toisaalta tuo on niin kaunis.

Esittely + lankopohdintaa

Olen 28-vuotias espoolainen kahden riiviön pikkupirpanan äiti ja polkkaan Vikatikkejä-blogissa. Ihastuin baijerilaisiin heti ensinäkemältä, mutta toistaiseksi en ole uskaltanut tarttua projektiin joka vaatii noin paljon keskittymistä - lapsiperheissä kun neulotaan tyyliin "yksi silmukka - ja kiskotaan seikkailunhaluinen taapero alas tiskipöydältä - kaksi silmukkaa, joista toinen väärin, puretaan se - ja mennään pesemään mustekynää tapetista".

Kaivelin äsken lankavarastoani ja pohdin, mistä tekisin sukat. Kotiväkeä löytyy kokonaista kolme kerää, enkä ikinä ole siitä mitään tehnyt - kuinkahan se sopisi tähän malliin?


Koska kuvaton postaus on tylsä, tässä lähikuva hiljattain koolaamastani Floricasta, joka EI ole ehdolla beijerilaissukkien langaksi. Kotiväki kainostelee lankalaatikossa ja lupaa näyttäytyä myöhemmin, jos pääsee kerämäisestä olomuodostaan eroon.

kerran vielä!


Haa! Olen saanut sukan jo siihen vaiheeseen että nyt on tehty varteen 3 toistoa. Ja vasta yksi virhe on bongattu, kaavion D osalta tein jo kerroksella 15 kerroksen 16 toiseen palmikkoon mutta totesin ettei se haittaa menoa.

Näyttö ei tee oikeutta langan kauniille turkoosille värille, ei ole noin sininen tuo lanka nimittäin.

Kohtalaisen nopeaan tämä nyt kuitenkin valmistuu kun ei tätä todellakaan tehdä ko muutama kerros illassa, sen enempää ei jaksa kerrallaan keskittyä.

perjantai 20. huhtikuuta 2007

Echte pässinpökkimä Bayerische

Päätin liittyä KALiin ja tehdä perinne-baijerilaiset oman varaston langasta. Katsotaan mitä tulee. Mun käsialalla ainakin Regia ja 2 mm puikot on varsin tiukka yhdistelmä. Jatkan vähän pidemmälle ja vaihdan tarvittaessa neljännesmilliä suurempiin puikkoihin. Ihania värejä teillä muilla!


Lankaa kerrakseen

Lähti hiukan lapasesta tämä lankahamstraus. Koskaan ei ole ennen näin käynyt.. :D

Näiden eilisten ostosten



lisäksi hankin tänään vielä aivan ihanan väristä OnLinen Supersocke 100:aa.



Eiköhän näistä pitäisi muutamat Baijerilaiset syntyä. ;D

torstai 19. huhtikuuta 2007

Suklaata jaloille


Mietin tänään koko päivän lankahankintaa, aamulla olin jo vakuuttunut, että Lornasta ne baijerilaiset täytyy tehdä, mutta mikä väri olisi hyvä. Sinistä en osaa itse käyttää ja nämä sukat ovat ehdottomasti tulossa omaan jalkaan, punainenkaan ei ole minua varten. Mitä jää jäljelle?

Keltainen vaikutti liian kirkkaalta ja aurinkoiselta, vihreistä en löytänyt sopivaa väriä (minulla on kotona yksi vyyhti carol greeniä), osa oli liian vaaleita, osa liian tummia ja tuo carol tuntui liian kirkkaalta. Turkoosiakin mietin, mutta ei sekään kutsunut ostamaan. Illalla kotona vielä katselin lankavarastoani ja pähkäilin, kunnes tein päätöksen. Tilasin itselleni wolhallasta kaksi lisävyyhtiä suklaanruskeaa lankaa. Nyt ne on maksettu ja alkuviikosta postimies ne kantaa kotiin. Toisipa vielä puikotkin piakkoin, että pääsen aloittamaan tämän projektin.

Kuvan langoista osa on jo käynyt puikoilla, mutta tuo oikeassa reunassa piilotteleva ruskea odottelee nyt kavereita saapuviksi. (Ensimmäisen kerran varaan kolme vyyhtiä lankaa yksiin sukkiin, yleensä saan kahdesta vyyhdistä puolitoista paria sukkia, välillä jopa kaksi.)

Kauniita unia toivotellen,

Hanna

Lankaa

Posti toi lankaa ja minä - tilasin lisää lankaa :) Sain siis päätettyä baijerilaisteni kohtalon. Koska ne ovat ihan ensimmäiset tällaiset sukat ja niin kauniit ja niin työläät (?) ja niin upeat (tai ainakin oletan, että niistä tulee upeat ja kauniit ja joskus saan ne valmiiksi....tai edes aloitettua), päätin, että teen sukat omiin jalkoihini sopiviksi ja pidän itse. Langan täytyy olla siis minulle mieleistä = vihreää. Päädyin tilaamaan Vihreästä Vyyhdistä Online Supersocke 100:aa vaaleana limen vihreänä. Tilausvahvistusta ei ole vielä tullut, joten toivotaan, ettei lanka ole loppu.

Villasukka

Lankaretkeilijä

Menin sitten ja ostin hiukan lankaa palkkapäivän kunniaksi. ;o) Ohjenuorana mielessä oli tietenkin sopivuus Baijerilaisiin, mutta lopputuloksesta voidaan varmaan olla montaa mieltä.

Priimasta lähti mukaan kaksi kerää yksiväristä hiukan sinertävänharmaata Red Heart Sport Socksia. Ei sinänsä mikään hieno lanka, mutta lienee paksuudeltaan juuri oikeanlaista: 100g/ 410m. Koostumus 75 % uutta villaa ja 25 % polyamidia, joten kestänee hyvin käyttöä. Värin yritin valita siten, että kuviointi erottuisi. Liian tummassahan pienet palmikot eivät näy ja kirjavakin syö mallin.

Minun oli _ihan pakko_ ostaa edellisten kaveriksi tyrmäävän turkoosia Sisua. Ajattelin testata sitäkin, vaikka joku sanoi sen olevan turhan paksua tähän projektiin. Itse mietin kuitenkin yhtälöä paksut nilkat + isot jalat + paksumpi lanka & paksummat puikot (2,5 mm?)=soppelit sukat. Ehkä? :D Ja jos niistä näyttää tulevan sellaiset lumikolanpäälliset, niin onhan tuossa mies varustettuna siroilla neljäkutosen koivilla. ;o)

Ostin minä sitten vielä vyyhdin sairaan ihanaa ja ihan liian kallista Jitterbugiakin, mutta se ei kuulu tähän. ;o)

Hurahdinhan minäkin!

Hei,

katseltuani aikani Outin hienoja sukkia, päätin minäkin kokeilla.

Lanka on Forsell's 4-ply Superwash wool, siis konelankaa. Puikot 2 mm. Lanka lohkeaa helposti säikeiksi, joten en suosittele tähän työhön. Sitä ei kylläkään enää saa kovin helposti, koska Piikkopirta ei enää pidä sitä varastossa.

Olen tehnyt valmistustapaan muutoksia, koska lankaa ei saa ehjänä takaisin puikoille jos silmukka on käväissyt irrallaan. Käytän siis apupuikkoa 7 s palmikoihin ja teen risteykset eri tavalla.

Tässä vaiheessa se nyt on:

Hienosäätöä

Muuttelin äsken blogin asetuksista kielen suomeksi ja ajan asianmukaiseksi. Hihkaiskaa jos on muuta mielessä, mitä kannattaisi laittaa toisin. Mitä mieltä ootte esim. siitä, näkyykö kommentit erillisessä pop-up-ikkunassa vai ei?

Tiedonhakua blogista helpottaa, jos käytämme postauksen yhteydessä viestin aiheeseen liittyviä labeleita eli merkintöjä. Kun kirjoittaa viestiä, tekstikentän alapuolella on tekstiruutu, jonka oikealla puolella on linkki "show all". Sitä klikkaamalla saa näkyviin kaikki käytössä olevat merkinnät, ja niistä voi valita omaan viestiin sopivat. Blogia lukiessa voi sitten klikata viestin perässä olevaa merkintää, ja saa kätevästi näkyviin kaikki viestit, joihin kyseinen merkintä on liitetty.

Oma nimimerkki kannattaa aina laittaa viestin merkinnäksi, ja sen lisäksi käyttöön on tullut "vaiheessa" ja "langat". Eli jos viestin aiheena on keskeneräinen sukka, laittakaa merkinnäksi "vaiheessa", ja jos taas pohditte lankavalintaa, laittakaa merkinnäksi "langat". Näitä saa keksiä tarpeen syntyessä lisää.

EDIT: label-mörkö kävi pyörimässä, älkää ihmetelkö kun niitä on ilmestynyt viesteihinne :)

Hyppäsin kyytiin

Olen "Varrelta virran" famu ja hyppäsin kyytiin eilen .Kiitos Hanna ja Outi!Ilman teitä vieläkin pähkäilisin näiden blogipolkujen löytämiseksi.Illalla lueskelin baijerilaissukkien ohjetta ja totesin,että eivätköhän ne minunkin puikoiltani pikkuhiljaa...Nyt vain ahkerasti puikottelemaan ensin valmiiksi "vanhan herran juhlasukat".Synttäripäivä lähestyy.- Lankakokemuksianne baijerilaisiin olen mielenkiinnolla lukenut.Sisusta en oikein tykkää,Regian Sikin ohuempaa sukkalankaa olen käyttänyt,Opalia ei minun lankakaupastani saa.Kertokaa te,jotka olette jo neuloneet ja ehkä käyttäneetkin baijerilaisia,että mikä lanka tuntuu hyvältä,eikä esim kauheasti nukkaa.Tilaan sitten lankani vaikka kauempaakin.-On kiva päästä mukaan tähän joukkoon.Lykkyä tykö itse kullekin.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Langan riittävyydestä ja valitsemisesta

Aiheesta on keskusteltu paljon irkissä ja blogin postauksissa, joten kerronpa täällä sen minkä tiedän.

Eunnyn sukissa pisintä mallikertaa (chart D) on toistettu neljästi sekä varressa että jalkaterässä, ja ohjeen huomautusosassa todetaan, että lankaa jäi jäljelle todella vähän kahdesta kerästä Langin Jawollia.

Minä tein omat sukkani ohjeen mukaisilla toistoilla, ja ne sopivat jalkaani hyvin. Kengänkokoni on noin 37-38 ja mittasin jalkateräni pituudeksi suunnilleen 23,5 cm. Kahdesta kerästä Lanettia jäljelle jäi noin neljä metriä lankaa per kerä, eli turkasen vähän. Lanettissa on noin 195 metriä 50 grammassa, eli se on metrimäärältään aika lähellä Opalin, Regian yms. ohuita sukkalankoja - niissä on muistaakseni 210-220 metriä 50 grammassa.

Jos tahtoo tehdä sukan varteen neljä toistoa mallikertaa, riittää kaksi kerää lankaa siis todennäköisesti vain neljään toistoon teräosassa, ja lopputuloksena on sukka noin kokoa 37. Teräosaa voi pidentää tekemällä lyhemmän varren, mutta jos vartta ei tahdo lyhentää, on lankaa viisasta varata kolme kerää.

Sisu oli minun kokeiluissani liian paksun tuntuista näihin sukkiin, ja Lanett ei kestä kulutusta. Seuraavan parin olen aikeissa tehdä Hjerten tai Opalin sukkalangasta. Kertokaa kokemuksia langoista sitä mukaa kun niitä tulee!

Ja tosiaan, jos on jotain kysyttävää, niin laittakaa ihmeessä kommenttia tai äs-postia! Kun mie oon yhden parin jo ehtinyt neuloa, niin olen saanut tuntumaa ohjeeseen aika hyvin. Olen myös todistanut sen mahdolliseksi toteuttaa ;)

Ensimmäinen kokeilu

Tein tänään ensimmäiset kokeiluni ja kovin on epäileväinen olo langan suhteen. Haluanko sittenkään tehdä tuon värisiä sukkia ja onko lanka sittenkin liian pehmeää. Puikot (2 mm) olivat liian suuret eli joka tapauksessa yritelmä menee purkuun. Kuinka paljon lankaa pitää varata? Mietin vaan, että jospa sittenkin hankkisin uutta lankaa (ei tuo Regiakaan vanhaa ole) tähän projektiin. Riittääkö 100 gramma lankaa 37-kokoisiin sukkiin? Hiukan tekisi mieli tilata Lornaa tähän projektiin, sitä melkein yksiväristä. Puikotkaan eivät vielä ole täällä, sillä en halua tehdä näitä sukkapuikoilla vaan mieluummin pyöröillä.

Regia Silk

Täälläkin on moni valinnut langaksi Regia Silkin. Ihanan oloinen lanka, itsekin sitä hypistelin Menitassa ja mietin yhtenä vaihtoehtona baijerilaisiin. Mutta sitten iskin silmäni mallitilkkuun, joka oli ikävästi nukkaantunut pelkästä ihmisten hypistelystä.

Mitenkäs on, Regia Silkiä käytössä testanneet? Kestääkö ja pysyykö kauniina? Jalkoja hivelevän pehmeät sukat ovat kyllä ihana ajatus...

Sukaton tunnustautuu

Hei,

Minä olen eloni aikana neulonut tasan yhden sukkaparin joskus kauan sitten ala-asteella, ja lopputulos oli erikokoiset sukat, joista isompikin oli liian pieni minulle jo silloin. Viime talvena neuloin yhden polvisukan. Olen kuitenkin ihastellut useampia suloisia polvisukkia, jotka kävisivät niin hyvin söpötyttökenkieni ja hameiden kanssa. Kunnianhimoisena aloitettakoon tästä monimutkaisimmannäköisestä, ja itketään sitten vaikka lopuksi, jos menee mönkään.

Haaveilen siis polvisukkapituisista baijerilaisista, joten mahdollisesti joutuu hieman sähläämään lisäsilmukoiden sun muiden kanssa (?). Ilmeisesti täällä kuitenkin oli joku toinenkin, joka haluaisi nämä pidempinä, voidaan varmaan pähkiä yhdessä (= se viksumpi toinen pähkii ja meikä kiittää ja kumartaa ;).

Lankaa minulla ei vielä ole, eikä puikkojakaan eikä oikein aikaakaan. Aloittanen projektin siis vasta wapun jälkeen selvittyäni muuttohärdellistä.

PS. Ainiin, oon strilla @ #neulonta. Minulla ei ole blogia, koska sille kasautuisi liikaa päivityksen painetta. Siksipä minulla on sivut, jotka eivät syyttävästi huutele päivityksentarvettaan. Ainakaan kovin usein.

Munkana? Eikun Mukana!

Mukana minäkin Baijerilaisia neulomassa. Olen pitkään mallia ihastellut ja miettinyt että "en minä varmaan noita jaksa valmiiksi neuloa". No, kävin sitten eilen ostamassa langatkin projektiin, pitänee vähän kuitenkin työstää muita projekteja tästä työpöydältä ensin pois ennenkuin pääsee tositoimiin.

Olen siis zeska ja blogini on /dev/yarnstash. Sukkia minulla on puikoilla aina, kuvassakin näkyy kaksi keskneräistä paria (tuo pinkki ja sitten tuo kaapelin alla oleva tummanvihreä möykky) joten eivätköhän nämä baijerilaiset mahdu mukaan kanssa. Vielä pitäisi päättää kun paksunilkkainen olen että neuloisinko nämä 2 mm vai 2,25 mm puikoilla.

Olen myyty

Hei vaan kaikki!

Olen Agua ja tuotoksiini voi tutustua blogissani. Arvatkaa vaan mitä tarkoitusta varten siellä huhuillaan Regia Silk'in ostopaikkavinkkejä...?

Baijerilaiset on ehkä maailmankaikkeuden-tähänasti-kauneimmat sukat, joten sellaiset pitäisi saada myös itselle. Ja jos intoa piisaa ensi jouluna näitä saattaa joulupukki tuoda muutamille perheenjäsenillekin.

2mm metallipuikot on jo hankittu tätä projektia varten. Luulenpa nimittäin että bambuiset menisivät solmuun ennen sukkien valmistumista. Enää puuttuu siis lanka. Regia Silk'iä olin ajatellut, mutta ehdotuksia vastaanotetaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2007

Kuveja

Aamulla kiireessä otin kantapäähän edistyneestä sukasta muutaman kuvan, onpas muuten vaikea kuvailla omaa kinttua....



Takapuolta ja erittäin hyvin istuvaa kantapäätä.



Vähän enemmän etupuolta (ja painonnostajan säärtä :S).

Pelkäsin, että meleeratusta ei kuvio oikein erotu, mutta onneksi Fortissiman meleeraus on harmaassa sävyssä sen verran hienovarainen, että kokonaisuus toimii.

Ostin muuten jo lankaa seuraaviin. Joku saa joululahjaksi baijerilaiset vedenturkoosista Sisusta!

Ohje on muuten ollut harvinaisen hyvä. Printtailua varten tosin järjestin kuviot itselleni mieluiseen järjestykseen, oikealta vasemmalle - kuten neulotaan.

Minä kans!

Moikka, olen Makepeace75. Päätin sitten minäkin uskaltautua ihka ensimmäiseen KALiini, sillä Eunnyn malli on kerrassaan upea. :o) Toivottavasti se ei osoittaudu liian kovaksi pähkinäksi.

Olen kolmekymppinen käsillätekijä niin ammattini kuin harrastusteni puolesta. Löysin neulomisen uudelleen noin puolitoista vuotta sitten ja palasin lähinnä vanhaan maniaani eli sukkiin. Kovin suurten kappaleiden neulomiseen minulla ei ole kärsivällisyyttä.

Omien Baijerilaisteni aikataulusta minulla ei ole mitään hajua, mutta onneksi aikaa ei ole rajoitettu. Viimeistään eläkepäiviksi? ;D Ohjeen olen kyllä printannut jo hyvän aikaa sitten, joskus viime syksynä. Vielä en ole päässyt asiassa ohjeen säännöllistä ihailua pidemmälle, mutta vakaa aikomus kyllä on. Lankakauppaankin täytyy päästä katsomaan "sillä silmällä". Ihana tekosyy! ;o) Rakastan palmikoita, vaikka minulla ei ole niistä vielä kovin suurta kokemusta. Mm. parit Brigidit olen tehnyt, joten perusteet ovat hallussa. :o)

Höpinöitäni käsitöistä ynnä muusta löytyy blogistani.

ei vielä lankaakaan

Hei
jospa miekin yrittäisin neuloa nämä upeat sukat. Mallin printtasin jo aikoja sitten mutta kynnys on ylittämättä, se vieras kieli, kuuskymmenluvulla keskikoulussa opiskelin kaksi vuotta englantia.
Onneksi on nyt tämä yhteinen blogi. Ja sanastoja. On muuten mun ensimmäinen kerta mukana tällaisessa, kiva juttu!
Eli malli on mutta lanka puuttuu. Saako tässä kysyä suosituksia, sellaista, jota saisi kotimaasta. Lankaa, joka kestäisi sandaaleissa, täytyyhän sukkien näkyä.

catarina

http://Angorina.vuodatus.net/

Jihuu!

Se toimii sittenkin! Ensin ei kutsu suostunut tulemaan perille (kiitos Outi, nyt tuli!), sitten eivät vanhat (lue: viime vuotiset) Bloggertunnukset kelvanneet vaan piti kaivaa Googletunnukset kirjoituspöydän uumenista. Ja sitten vielä suomenkielinen Blogger - no, olinhan lukenut tästä jo useammasta blogista, mutta hassulta se silti tuntuu...

Asiaan! Olen Villasukka - addiktitoinut neulomiseen ja eritoten villasukkiin :) Ohje on jo tulostettu ja sitä on tiirailtu kiivaasti ja tarkasti (toivottavasti tarkasti, on ollut viime aikoina hankaluuksia ohjeiden lukemisessa...). Puikkoja on sen verran upea kokoelma (ja lisää tulossa), että se ei liene ongelma. Mutta lanka. Ohuehko nähtävästi - en ole vielä muuntanut ohjeen mukaisen langan jaardeja metreiksi... Paljonko? Riittääkö 100g? Varastoissani ei ole mitään sukkalankaa 100 grammaa enempää. Löytyisi kirkkaan punaista ja viininpunaista. Vai teenkö (taas) tilauksen :)

Edistystä


Lauantaina siis aloittelin sukkia ja olen nyt niitä tehnyt silleen muutama kerros illassa-vauhtia. Mutta nyt jo näkee että näistä tulee kauniit, ainut ongelmakohta joka osuu omaan silmään on resorissa joka repsottaa puikkojen vaihtokohdasta mutta enköhän mä sen kanssa elä.

Lankana siis Hjerte ja 2mm puikot. :)

(teen oman labelin edistymiselle, sopinee kaikille?)

Mukana minäkin

Hei vaan!
Olen golden Kultalankaa-blogista.
Tulen mukaan vähän varaslähdöllä, sillä olen aloittanut nämä sukat jo joskus talvella. Valmiina on yksi sukka, jolle pitäisi saada kaveri. Ja jospa vielä innostuisin vaikka tämän KAL:in myötä, niin olisi hienoa tehdä näitä vaikka useampikin pari vaikkapa joulua silmällä pitäen.

Kuva tuosta yksinäisestä baijerilaisestani löytyy blogistani.

Baijeröits

Pakkohan ne on saada, joten mukana minäkin. Ensin puikottelen muutamat muut projektit pois alta, sitten on näiden vuoro. Langaksi ajattelin viininpunaista Regia Silkiä. Lankakaupoille siis - mikä ihana tekosyy!

Heipä hei!

Olen Pilvi Neuleita ja sympatiaa -blogista ja myöskin mukana baijerilaissukkia neulomassa. Langan ostamisesta olin ajatellut aloittaa (jee, kerrankin joku järkevä syy ostaa lankaa!) ja edetä siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin kohti valmista sukkaparia.
Haasteita tällekin tempaukselle aiheuttaa olematon keskittymiskykyni, jonka vuoksi monimutkaisen ohjeen seuraaminen on tuskaa... onneksi aikarajaa ei ole, joten voin huoletta nyhertää jouluun saakka sukkien kimpussa.
Malli on kyllä niin kaunis, että se jo itsessään houkuttelee saamaan valmista nopeasti.

Että sellaiset sukat

Nyt taitaa ämmä haukata isomman palan kuin pystyy pureskelemaan, mutta mikä jottei. Ohje tulostettu, sanaakaan en siitä ymmärrä, mutta kaipa se siitä.. On vaan niin nätit sukat, että pakko yrittää. Apua varmasti tarvitsen ihan joka vaiheessa ja aikaa voi mennä parikin vuotta tähän projektiin, mutta onhan tässä aikaa ennen kuin eläkkeelle pääsee.. Lankaa on, puikot vapautuvat kun edelliset sukat tulevat valmiiksi ja sitten alan kiljua apua ja neuvoja kovaan ääneen. En ole tehnyt koskaan muuta kuin perussukkia ja muutenkin taidot sun muut on vähän hakusessa vielä. Harjoittelun tuloksia voi mulkoilla täältä jos huvittaa. Koittakaa olla kärsivällisiä kun kyselen tyhmiä ;-)

Mukana minäkin

Ihastuin tuohon malliin välittömästi kun sen näin ja eikun ilmoittautumaan mukaan.
Hitaasti hyvää tulee sanotaan ja sillä ajattelinkin ottaa ihan rennosti ilman paniikkia.
Ensimmäisenä vuorossa on juuri sen oikean langan hankkiminen ja se ei onnistu kun on töissä täällä jumalanselän takana ja asuu takapajuisessa paikassa missä ei ole edes lankakauppaa, no okei paikallisesta salesta saa 7-veikkaa mutta eihän se näihin käy.

Lisää musta ja mun toilailuista voi lukea blogistani.

Hei täällä olen minäkin!

Kiitos Outille kutsusta.
Joka tarvii tulostettavaa mallia niin minulla on molemmat osat tulostettavana versiona.
Pistä mailia tai kommentti tähän niin lähetän sen mailina.

Työmatkapuuhaa

Hei, tämä osui hyvään saumaan. Villasukat päätyvät jo "talviteloille" ja uudet hienot sukat ilahduttaa kummasti. Työmatkatkin kaipaavat jotain puuhaa kun Sagittaria-perhanaan lipsahti virhe :) Eli metsästän sukkalangan jostain (lue: lankakaupasta) ja tarkistan puikkovarannot. Olen tuota ohjetta jo moneen kertaan katsellut, mutta en ole yksinäni uskaltanut aloitta.

Neuleitani voi tutkailla sivuillani.

Sukkaillen

Minun joululahjalankani, tummanvihreä Regia Silk, mietti pitkään miksikä haluaa tulla isona ja useampaan kertaan baijerilaisohjetta katsottunaan ihastui siihen täysin. Niinpä tämä KAL sattui sopivaan saumaan.

Lanka siis on, mutta meinasin vielä hankkia ohuempia puikkoja kuin 2,5, jotka minulla on tällä hetkellä ohuimmat. Ja se aikakin, taitaa baijerilaisten ohi tässä ajaa Tylypahkan sukkavaihdon sukat kunhan niihin saan langan hankittua, mutta baijerilaisetkin kyllä pääsee lähitulevaisuudessa puikoille.

Minut tapaa myös blogistani.

Hei vaan!

Päätinpä minäkin tulla mukaan tähän baijerilaisvillitykseen, kun näyttää niin kauniilta nuo sukat. Ja tässä tulee se ihana asia taas, että pääsen lankaostoksille, koska mulla ei ole kerän kerää mitään sukkalankaa. \o/ Aloitus menee siihen asti, kunnes pääsen lankakauppaan päin.

Huomenia

Moi, olen Taija K., ja sukkavimman kourissa. Baijerilaisia olen ihaillut kauan, ja kun tässä projektissa ei ole aikarajaa, uskaltauduin mukaan.

Olen 36-v. äikän ope, naimisissa, yhden jo kotoa muuttaneen pojan äiti, etsin uutta työtä ensi syksyksi ja ja .. mitäs vielä? No, eiköhän tuossa ollut kaikki olennaisin ;o) Oma blogini löytyy osoitteesta kujatai.vuodatus.net.

Hyvää huomenta!

Mihinhän sitä tuli päänsä taas laitettua? Olen jo pidemmän aikaa ihaillut baijerilaissukkia blogeissa ja huokaillut niiden ihanuutta. Erään ankean (välillä tuntuu ettei muunlaisia olekaan) työpäivän jälkeen painelin sitten lankakauppaan ja ostin itselleni vaalean ruskeaa Regia Silkiä sukkia varten. Hatarasti muistelen, että tämä varastontäydennys tapahtui ennen hamsterikuuta. Eli langat ovat valmiina ja ohje tulostettuna, pienempiä puikkoja olen harkinnut, sillä minä teen liki kaikki sukat 2-millisillä ja näissä on melkoisesti silmukoita.

Josko sitten kertoisin jotain itsestänikin. Olen hiukan yli kolmekymppinen, yhden kissan yksinhuoltaja pääkaupungista ja neulon mielelläni sukkia. Aloittelin neulontaharrastusta uudemman kerran viime keväänä. Neulon pääosin sukkia, mitä nyt jokusen huivin olen tehnyt siinä sivussa ja muutama on harkinnan alla. Baijerilaiset aion tehdä itselleni, itsekäs kun olen. Alkuvuoden syntymäpäiväsukkien jälkeen en ole tehnytkään sukkia muille, joululahjasukka-projektikin pitäisi kyllä aloitella pikapuoliin.

Näin Martinan alennus-päivän kunniaksi tilasin itselleni 1,5-milliset sukkapyöröt, kunhan ne tulevat niin taidan tehdä kokeiluja oikean puikkokoon selvittämiseksi. Sukkapuikkoina minulla löytyisi noita ohuita, mutta olen ihastunut sukkien tekoon pyöröillä.

maanantai 16. huhtikuuta 2007

Hyvää yötä

Terveisiä yövuorosta.
Olen tuitu ja tuuliviiri :)
Minun neuleharrastushistoriani on lyhyt mutta ytimekäs (tosin en osaa kertoa asioita niin, joten se siitä).
Bongasin ilmottautumisia #neulonnalla tänään ja ennen kun kerkesin miettiä mihin pääni työnnän, olin jo ilmoittanut halukkuuteni tähän projektiin, kiva niin :)
Aikaa en osaa sanoa koska saisin sukat valmiiksi, mutta ajatuksissa siintää mahdollinen syntymäpäivälahja äidilleni kesäkuun loppuun näistä...

Noh, sen näkee sitten!
Lisää minusta (hitaasti päivittyvässä) neuleblogissani http://tuitu.vuodatus.net

Kantapäästä kajahtaa

No hei vaan! Olen Reunasilmukan Kamicha. Lämmitin pitkäaikaisen neuleharrastukseni kevään kuluessa uuteen vauhtiin ja bloggaus auttaa kummasti. En ole ihan varma, opinko ensiksi neulomaan vai juomaan kahvia. Meidän perheessä molemmat taidot on tyttölapsille opetettu hyvin, hyvin varhaisessa vaiheessa.

Baijerilaishullutus on sitten iskenyt minuunkin, vaikka

a) en varsinaisesti ole sukkaprojekteista innostunut ihminen, käytänkin sukkia harvoin
b) eihän koko projektissa ole varsinaisesti mitään järkeä: kahden millin puikot; mallineule, jossa ei ns. lepokierroksia tunneta ja liki sata silmukkaa varsikierroksella.

Eli millään järkevällä tuntipalkalla ei kannata alkaa sukkien hintaa laskemaan. No onhan ne sentään hienot - tosin epäilen, että hienous avautuu lähinnä kanssaneulojille...

Baijerilaisten välivaiheita löytyy jo blogistani Reunasilmukasta. En nyt floodaa Reunasilmukkaa ihan täyteen sukkakuvia, mutta huomenna olisi tarkoitus näpsäyttää kuva tänne, ensimmäisen sukan kantapää nimittäin valmistui tänään!

Pitäisköhän ajella säärikarvat?

Villasukan viemää

Hei!

Olen Kristel, ja olen neuleholisti.

Minäkin liityin mukaan, vaikken vielä tiedä koska ehdin aloittaa baijerilaisiani. Tällä hetkellä on kyllä yksi sukkapari puolta jalkaterää ja yksiä kärkikavennuksia vaille valmis, joten ehkä kohta... Joku sukkaparihan täytyy joka tapauksessa aina olla kesken!

Minulla on varattuna tätä ohjetta varten kolme kerää tummanvihreää Regia Silkiä: kuvaa sitten kun ehdin aloittaa!

Tahdotko mukaan?

Laita sähköpostia Outille osoitteeseen maahiainen at iki piste fi niin saat kutsun liittyä blogiin. Osallistuaksesi tarvitset blogger-tilin.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Outi tässä hei!

Mie oon rakastunut näihin sukkiin siinä määrin että tahtoisin tehdä vaikka kuinka monta paria. Yhdet on valmiina, ja koska en ole vielä lainkaan kyllästynyt, aloitan pian uusia. Suunnitteilla on myös polvisukat. Tässä kuva ensimmäisestä parista:


Blogini löytyy täältä.

Olen Tui, sukkaholisti

Niin, Olen Tui ja neulon aina. Kaikkialla. Vaimo kysyi että otanko neuleen mukaan hierojallekin mutta jätin sen sillä reissulla kuitenkin kotiin. Se oisi ollut liian haastava neulonta-asento. Enkä osaa esitellä itseäni mitenkään järkevästi, tekee vaan mieli häröillä.

Tunnustan jääneeni koukkuun ja olevani pahasti addiktoitunut. Sukkiin. Innostus on valtava, kärsivällisyys lähes olematon ja ohjeitahan ei tartte lukea kunnolla ennen kuin aloittaa, eihän? Sitten en voisi nillittää ko en osaa ja menee väärin ja *vinkuvinku* : D

Baijerilaiset aloitin eilen Neuletapaamisessa Outin yllyttämänä. Olen nyt päässyt kuviossa kerrokselle 14 ja näistä tulee kauniit! Lankana on turkoosi hjerte sock 4 ja 2mm sukkiksilla tikutellen edetään. En tiedä koska nää valmistuu, on nää sen verran työläät mutta tykkään näistä kovin. Kaikessa vaikeudessaan ne on kuitenkin yksinkertaiset ja loogiset, jopa miulle joka on ihan housu kaiken loogisen kanssa. Tulen täällä varmaan vinkumaan etten ymmärrä missä teen väärin ja sitten tulen hihkumaan takaisin että joo, luinpa ohjetta tarkemmin ja olinkin tekemässä ihan oikein. Niin mä aina teen.

Tästä se lähtee

Tervetuloa mukaan neulomaan baijerilaissukkia! Ohje on saatavilla Eunnyn blogista täältä.

Aikarajaa ei ole asetettu, eli kukin saa neuloa sukkiaan ihan rauhassa omaan tahtiin.