tiistai 17. huhtikuuta 2007

Hyvää huomenta!

Mihinhän sitä tuli päänsä taas laitettua? Olen jo pidemmän aikaa ihaillut baijerilaissukkia blogeissa ja huokaillut niiden ihanuutta. Erään ankean (välillä tuntuu ettei muunlaisia olekaan) työpäivän jälkeen painelin sitten lankakauppaan ja ostin itselleni vaalean ruskeaa Regia Silkiä sukkia varten. Hatarasti muistelen, että tämä varastontäydennys tapahtui ennen hamsterikuuta. Eli langat ovat valmiina ja ohje tulostettuna, pienempiä puikkoja olen harkinnut, sillä minä teen liki kaikki sukat 2-millisillä ja näissä on melkoisesti silmukoita.

Josko sitten kertoisin jotain itsestänikin. Olen hiukan yli kolmekymppinen, yhden kissan yksinhuoltaja pääkaupungista ja neulon mielelläni sukkia. Aloittelin neulontaharrastusta uudemman kerran viime keväänä. Neulon pääosin sukkia, mitä nyt jokusen huivin olen tehnyt siinä sivussa ja muutama on harkinnan alla. Baijerilaiset aion tehdä itselleni, itsekäs kun olen. Alkuvuoden syntymäpäiväsukkien jälkeen en ole tehnytkään sukkia muille, joululahjasukka-projektikin pitäisi kyllä aloitella pikapuoliin.

Näin Martinan alennus-päivän kunniaksi tilasin itselleni 1,5-milliset sukkapyöröt, kunhan ne tulevat niin taidan tehdä kokeiluja oikean puikkokoon selvittämiseksi. Sukkapuikkoina minulla löytyisi noita ohuita, mutta olen ihastunut sukkien tekoon pyöröillä.

Ei kommentteja: