lauantai 28. huhtikuuta 2007

Polvisukkaa

Koska täällä on muitakin kuin minä, jotka ovat ajatelleet kokeilla pitkää versiota baijerilaisista, kirjoitan ylös ohjeen muuntamista koskevan mietintöni.

Eunny itse ehdottaa bloginsa kommenteissa tätä tapaa leventää sukkia, ja itse pohdiskelin samaa ennenkö törmäsin Eunnyn ehdotukseen. Eunny viittaa Nancy Bushin kirjaan Folk socks, ja sieltä minäkin panin menetelmän merkille.

Eli siis: ajatuksena on luoda enemmän silmukoita kuin ohjeessa käsketään, ja kaventaa ne sitten sopivalla kerroksella yhtä aikaa pois. Kavennukset asettuvat tasaisesti koko jalan ympäri, eivätkä vain pohkeen takaosaan, mutta sukat joustavat ja muotoutuvat kyllä nätisti jalkaan siitä huolimatta. Tällä tavalla tarvitsee nähdä vähiten vaivaa kuvioiden ja kavennusten yhteensovittamisessa.

Baijerilaissukassa on varressa kahdeksan kuviota, ja ne on erotettu toisistaan yhdellä kiertäen oikein neulotulla silmukalla. Levennystä varten jokaisen näistä tilalle luodaankin aluksi kolme silmukkaa, jotka neulotaan (1o,1n,1o). Kavennusta varten neulotaan kolme silmukkaa yhteen ja jatketaan ohjeen mukaista yhden oikean silmukan jonoa kuvioiden välillä.

Alkuun on siis tarpeen luoda 16 silmukkaa ohjeen määrää enemmän. Myös lisäyskerros muuttuu suuremman silmukkamäärän takia jonkin verran, mutta sen voin pähkäillä ja kirjoittaa auki sitten myöhemmin, jos on tarvetta.

En ole vielä tätä käytännössä kokeillut, joten en osaa sanoa paljonko sukka levenee. Miulla on aikamoiset rimppakintut, joihin tuo levennys varmaankin riittää, mutta kovin suurille pohkeille saattaa olla tarpeen lisätä silmukoita vielä enemmän. Katsotaan ja pähkäillään yhdessä!

3 kommenttia:

Kamicha kirjoitti...

Tämä on ihan vaan minun mielipiteeni, mutta itse lisäisin pohkeeseen nimenomaan noita nurjia välisilmukoita kierrettyjen oikeiden silmukoiden ja kuviorivistöjen väliin.

En kyllä osaa sanoa suoralta kädeltä, mitä tekisin resorille tässä tapauksessa. Sekin tarvinnee muutaman ekstrasilmukan.

Outi kirjoitti...

tätä olen myös miettinyt. ajattelin testata molempia ja katsoa mikä näyttää parhaalta.

Johanna kirjoitti...

Itse pähkin ihan samaa tapaa, sitten kerralla kaventaa ne pois niin pitäisi asettua nätisti. Ainakin minun mielikuvissani...