keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Langan riittävyydestä ja valitsemisesta

Aiheesta on keskusteltu paljon irkissä ja blogin postauksissa, joten kerronpa täällä sen minkä tiedän.

Eunnyn sukissa pisintä mallikertaa (chart D) on toistettu neljästi sekä varressa että jalkaterässä, ja ohjeen huomautusosassa todetaan, että lankaa jäi jäljelle todella vähän kahdesta kerästä Langin Jawollia.

Minä tein omat sukkani ohjeen mukaisilla toistoilla, ja ne sopivat jalkaani hyvin. Kengänkokoni on noin 37-38 ja mittasin jalkateräni pituudeksi suunnilleen 23,5 cm. Kahdesta kerästä Lanettia jäljelle jäi noin neljä metriä lankaa per kerä, eli turkasen vähän. Lanettissa on noin 195 metriä 50 grammassa, eli se on metrimäärältään aika lähellä Opalin, Regian yms. ohuita sukkalankoja - niissä on muistaakseni 210-220 metriä 50 grammassa.

Jos tahtoo tehdä sukan varteen neljä toistoa mallikertaa, riittää kaksi kerää lankaa siis todennäköisesti vain neljään toistoon teräosassa, ja lopputuloksena on sukka noin kokoa 37. Teräosaa voi pidentää tekemällä lyhemmän varren, mutta jos vartta ei tahdo lyhentää, on lankaa viisasta varata kolme kerää.

Sisu oli minun kokeiluissani liian paksun tuntuista näihin sukkiin, ja Lanett ei kestä kulutusta. Seuraavan parin olen aikeissa tehdä Hjerten tai Opalin sukkalangasta. Kertokaa kokemuksia langoista sitä mukaa kun niitä tulee!

Ja tosiaan, jos on jotain kysyttävää, niin laittakaa ihmeessä kommenttia tai äs-postia! Kun mie oon yhden parin jo ehtinyt neuloa, niin olen saanut tuntumaa ohjeeseen aika hyvin. Olen myös todistanut sen mahdolliseksi toteuttaa ;)

2 kommenttia:

famu kirjoitti...

Kiitos Outi kutsusta! Intoa täynnä tulen mukaan.-Kirjoitin oman "hyppäsin kyytiin"-kirjoitukseni tänään eli torstaina 19.4 klo 9 tienoilla.Kummallista,kun se on merkitty kirjoitetuksi eilen eli 18.4 illalla.Silloin olin kaukana koneesta!

Taija K kirjoitti...

Kiitos Outi näistä tiedoista, helpottivat ainakin minun langanvalintaani. Regia Silkiin tutustuminen siis jääköön toisiin tarkoituksiin. Opalinkaan sukkalangoista en ole koskaan mitään tehnyt, joten ehkä se sitten pääsee kokeiluun nyt ;o)